27. elokuuta 2015

Etenevä eteinen


 Kurkistetaanpa vaihteeksi sisätiloihin! Kesän aikana tulee kuvattua enemmän ulkona, mutta sisälläkin on tapahtunut muutoksia. Tein heinäkuun kuumuudessa meille sivupöydän eteiseen. Tämä on ollut pitkään hankintalistalla, mutta meidän valtavassa eteisessä järeiden kattohirsien ja ullakonportaiden seurassa kaikki vaihtoehdot ovat tuntuneet liian pieniltä ja kevyiltä.

Pöytä on koottu ullakolta löytyneestä puutavarasta. Osat ovat yksittäisiä vanhoja lankkuja ja puisia koneen osia, joista koottiin nyt yksi yhtenäinen esine. Muutama yksityiskohta pöydästä vielä puuttuu, mutta muuten olen erittäin tyytyväinen tekemääni. Pinnalle ei ole tehty muuta kuin pesty.


Kuvissa esiintyvä puoliksi maalattu makuuhuoneen ovi kuvaa hyvin kiireistä kesää..



Pöydän päälle yritän löytää sopivaa peiliä. Juuri sen takia kaikki seinille tuleva on vielä nojaamassa seinää vasten. Kokovartalopeili ei enää löytänyt paikkaansa eteisestä ja ajattelinkin siirtää sen makuuhuoneeseen. Makuuhuone on yksi valoisimmista tiloista, jossa näin ollen peilailukin on varmasti mukavampaa. Eteiseen riittää siis pienempikin peili.


Huomasitteko jo meidän valtavan jalkalistan? Tämä on tehty tilauksesta mittojen mukaan meidän eteiseen. Kaikki valmiit jalkalistat tuntuivat hammastikuilta tässä tilassa eivätkä olisi peittäneet seinän ja lattian väliin jäävää rakoa. Listat laitettiin keväällä ja heti huomasi, miten paljon lämpöä on lattianraosta karannut ulos. Tuleva talvi on siis ainakin eteisessä vähän lämpöisempi!
 


10 kommenttia

  1. Kyllä on komia pöytä! Olet todella taitava :) Ja komiat on listatkin, isäntämeininkiä täynnä.

    VastaaPoista
  2. Tosi upea koko eteinen. Pidän sisustustyylistäsi, jossa on tumman ja vaalean, rosoisen ja hienostuneen kontrasteja. Tyylikästä ja kodikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Paremmin et olisi voinut kuvata juuri sitä mitä omalla sisustuksellani haen :)

      Poista
  3. Upea tuo pöytä! Niin jämerä ja jämpti ja sopii täydellisesti paikalleen. :)

    VastaaPoista
  4. Upea, syksyinen tunnelma. ihan täydellisest värit, kalusteet ja vaatteet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pömpeli! Meidän ulkovaatteet istuu aika hyvin sisustukseen :) Pinkki juoksutakki on kyllä pakko laittaa heti lenkin jälkeen kaappiin piiloon :D

      Poista
  5. upea eteinen mahtavalla tunnelmalla ladattu...pöydällä olevat ketunmetsästysvalokuvat kiinnostavat...onko niillä henk.koht.merkitys vai ovatko mukana sisustuksellisista syistä?
    -sari-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Metsästyskuvat ovat vanhasta hevosaiheisesta kirjasta. Sisustusjuttuja siis :) Olen saanut muutaman metsästysaiheisen kuvan myös Domargårdin historian varrelta, mutta ne ovat vielä kehystämättä.

      Poista

© Local Artisan. Design by Fearne.